Kerho vai osa-aikainen päiväkoti?

Arki pyörinyt meillä nyt viikon. Maxine on päivät koulussa ja me Evelinen kanssa puistoillaan ja nähdään kavereita aamupäivät. Oikeastaan aika ihanaa kun syksy tekee tuloaan ja rutiinit alkaa asettautumaan jälleen, ainakin hetkeksi.

Pari viikkoa sitten huomasin asukaspuistomme ilmoitustaululla ilmoituksen syksyllä alkavista kerhoista. Moni kerho täällä on 2,5-vuotiaasta ylöspäin, eli ei koske Evelineä vielä.

Continue Reading

Tuurin kautta eteenpäin!

Saatiin vihdoinkin meidän isi kesälomalle. Meillä asuu kummankin suvut, tai iso-vanhemmat pohjois-Suomessa ja ainakin kerran vuodessa pyritään tekemään reissu sinne. Yleensä näin kesäloma-aikana kun kaikki nauttii enemmän tästä lämmöstä kun kinoksista ja pakkasesta.

Markon suvulla on sukujuhla nyt tulevana lauantaina miksi päädyttiin tähän ajankohtaan tulla tänne pohjoisempaan. Tyttöjen kanssa on suht helppo matkustaa autossakin,

Continue Reading

Muumimaailma ja pienet vinkit!

Meillä on ollut tapana käydä vuosittain Naantalissa, Muumimaailmassa. Käytiin ensimmäisen kerran kun Maxine oli 2-vuotias, sanoisin ettei paljon siitä nuorempi saa mitään paikasta irti. Tai ei ainakaan meidän lapset saisi.

Maxine on saanut tänä kesänä oman päivän Linnanmäellä niin Eveline sai syntymäpäivälahjaksi päivän Muumimaailmassa. Tämä kauan odotettu ja suunniteltu päivä oli maanantaina.  Meillä oli ihan todella mukava päivä neidin kanssa ja kuinka ihana oli huomata, miten helppoa hänen kanssaan onkaan liikkua!

Continue Reading