Tuurin kautta eteenpäin!

Saatiin vihdoinkin meidän isi kesälomalle. Meillä asuu kummankin suvut, tai iso-vanhemmat pohjois-Suomessa ja ainakin kerran vuodessa pyritään tekemään reissu sinne. Yleensä näin kesäloma-aikana kun kaikki nauttii enemmän tästä lämmöstä kun kinoksista ja pakkasesta.

Markon suvulla on sukujuhla nyt tulevana lauantaina miksi päädyttiin tähän ajankohtaan tulla tänne pohjoisempaan. Tyttöjen kanssa on suht helppo matkustaa autossakin,

Continue Reading

Muumimaailma ja pienet vinkit!

Meillä on ollut tapana käydä vuosittain Naantalissa, Muumimaailmassa. Käytiin ensimmäisen kerran kun Maxine oli 2-vuotias, sanoisin ettei paljon siitä nuorempi saa mitään paikasta irti. Tai ei ainakaan meidän lapset saisi.

Maxine on saanut tänä kesänä oman päivän Linnanmäellä niin Eveline sai syntymäpäivälahjaksi päivän Muumimaailmassa. Tämä kauan odotettu ja suunniteltu päivä oli maanantaina.  Meillä oli ihan todella mukava päivä neidin kanssa ja kuinka ihana oli huomata, miten helppoa hänen kanssaan onkaan liikkua!

Continue Reading

Kesäloma!

KESÄLOMA! Niin se eka luokka taputeltu Maxinen osalta. Olen niin kiitollinen tuosta tytöstä, en pysty edes sanoin kuvailla miten ylpeä hänestä olen. Todistus ei olisi voinut parempi olla! Loistavan todistuksen lisäksi sai myös stipendin, luokan parhaasta ystävästä- siis ihan mieletöntä!

Olen aina pyrkinyt opettaa lapsilleni että kaikkien kanssa kemiat ei vain kohtaa MUTTA kaikkien kanssa pitää tulla toimeen, ketään ei jätetä ulkopuolelle.

Continue Reading

Viimeinen koulupäivä

Viimeinen koulupäivä ekalla luokalla, meidän neidille. Huomenna kevätjuhlat ja sitten kesäloma liki 2,5kk. Maxine on jännittänyt huomista kevätjuhlaa jostain syystä koko viikon ja sen huomaa etenkin iltaisin. Hänellä on tapana nimittäin kävellä unissaan kun jännittää jotain uutta.. Ensi yönä nukkuu kummitätinsä kanssa kuitenki, Mimmi halusi tulla kummityttärensä kevätjuhliin kun viime viikolla ei päässyt juhlimaan Maxinen 8-vuotis synttäreitä. Eli siskonpeti pedattu.

Continue Reading