Sterilisoitu nainen

”Miltä tuntuu olla viimeistä päivää hedelmällinen nainen” kysyi Marko päivää ennen leikkausta.

Olen tottunut siihen että asiat jotka liittyvät terveyteeni eivät koskaan mene suunnitelmien mukaan. Eli ei mennyt nytkään.

Raskausaikana sain syvälaskimotukoksen oikeaan pohkeeseen. Pohjeta ei olla ultrattu koskaan raskauden jälkeen, eli ei koskaan todettu että tukos olisi poistunut. Olen kuitenkin käynyt lääkärissä koska siinä kohtaan missä tukos oli on suonikohjut todella turvonneet ja iho kuumottava. Lääkäri on kuitenkin laittanut tuntemukset suonikohjun piikkiin.
Sterilisaatiopäivänä selvisi kuitenkin että veritulppa jalassa on edelleen paikoillaa tai uusiutunut, samassa kohdassa mutta ei kuitenkaan yhtä suurena.
Lääkäri heitti ilmoille jopa mahdollisuuden sterilisaation peruuntumisesta mutta anestesialääkäri sekä veren hyytymistekijoihin erikoistuva lääkäri tekivät lopullisen päätöksen. Jalka ultrattiin uudestaan sekä verikokeita otettiin. Kuusi tuntia alkuperäisestä leikkausajasta pääsin saliin, sterilisaatioon.

Kaikesta huolimatta oli ollut jotenkin tosi rauhallinen olo koko aamun ja aamupäivän, eikä jännittänyt.
Kun pääsin leikkaussaliin ja alettiin valmistelemaan nukutukseen niin silloin iski se jännitys, tunsin kuinka vartaloni tärisi.
Kirurgi kysyi vielä viimeisen kysymyksen ennen nukutusta ”mihin toimenpiteeseen olet tullut, olethan tietoinen että tämä on pysyvä ratkaisu?”.

Heräsin heräämöstä ja ensimmäinen tunne mikä valtasi minut oli kipu. Sain nopeasti kuitenkin lisää kipulääkettä ja kipu alkoi hellittämään. Olin kuitenkin tarkka kipulääkkeistä koska tiesin minua (tai jos tarkkoja ollaan tissejäni) odottavan Amelie.
En ollut syönyt kohta liki 20h eli syötävää sain myös. Olin kuitenkin niin tokkurassa ja väsytti etten saanut mitään kun juotavaa alas sekä puolikkaan leivän.
Aika nopeasti sai Marko hakea ja pääsin lähtemään. Marko oli ollut tyttöjen kanssa vanhempiensa luona päivän eli ajettiin anoppilaan sairaalasta. Olin kuitenkin niin kipeä ja huonovointinen että halusin kotiin, vaikka tiedän että olisin saanut olla kuin kotonani anoppilassakin niin halusin kotiin, oma koti on aina oma koti.
Kun tultiin kotiin oli jo tyttöjen nukkumaanmenoaika, eli laitettiin tytöt nukkumaan ja koitin itsekin mennä nukkumaan. Tunsin kuinka pääkipu teki tuloaan ja tiesin että johtui syömättömyydestä. Nousin sängystä olkkariin ja Marko tekikin iltapalan. En saanut sitä kuitenkaan pidettyä sisälläni koska oli niin huono olo, eli menin takas nukkumaan ja toivoin parempaa aamua.

Nyt on mennyt viikko sterilisaatiosta ja toipuminen mennyt hyvin. Vatsassa on kaksi leikkaushaavaa, toinen navan kohdalla ja toinen vasemmalla alavatsassa. Haavat ovat edelleen hieman kosketusarat ja tuntuu inhottavalta jos housut painaa haavoja. Mahalla nukkuminen ei myöskään vielä onnistu. Muuten ei mitään erikoista.
Henkisesti on myös todella hyvä fiilis, helpottunut olo kun tietää että meidän perhe on nyt tässä.
Sekä niin ihanaa kun ei tarvitse miettiä ehkäisyä!

Mitä veritulppaan tulee niin päivittäin lääke käytössä, tukisukat jalassa sekä huhtikuun alussa lääkäriaika.

Pidät ehkä myös näistä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *