Pientä iloa Liberokerhosta

Vinkki raskaana oleville tai pienten vauvojen äideille.

Oletteko kuulleet Liberolaukusta? Liberokerho lahjoittaa kaikille vastasyntyneille ihanan Liberolaukun täynnä kaikkea hyödyllistä kokeiltavaksi.
Liberokerhosta saa myös muita mahtavia etuja, esimerkiksi joka vaippaostoksesta pisteet mitkä voi käyttää Liberon pistekauppaan. Itse ajattelin näillä pisteillä teettää oman kuvakirjan vauvamme ensimmäisestä vuodesta.

Tämän kyseisen laukun sai aikasemmin synnytyssairaaloista kun oli synnyttänyt. Käytäntö muuttui kuitenkin vuonna 2015  ja nyt voi laukun lunastaa jo ennen vauvan syntymää, K-ketjun kaupoista.
Tämä vaatii ainoastaan Liberokerhoon liittymisen minne laitetaan tietoihin oma laskettu aika.
Kahdeksan viikkoa ennen laskettua aikaa tulee tekstiviestitse mobiilikuponki millä pystyy lunastamaan Liberolaukun valitsemastaan K-Citymarketista, K-Supermarketista tai K-Marketista (ei Neste K-myymälöistä). Näyttämällä kassalla mobiilikuponkia saa laukun lunastettua.

Kävimme lunastamassa oman Liberolaukun K-Supermarketista. Kaupassa huomasin, että Liberolaukulla olisi hintaa on 9,95€ mutta kun on liittynyt Liberokerhoon niin laukun saa itselleen veloituksetta.

Mitä laukku sisälsi?

  • Libero touch vaippoja koko 1 (2-5kg) & 2 (3-6kg)
  • Libero puhdistuspyyhkeitä
  • Libero Baby- pesuneste & öljy
  • Libero liivinsuojat
  • Libresse terveyssiteitä
  • Tena lights pikkuhousunsuoja
  • Vaunulelu
  • Hyviä neuvoja uudelle perheelle- opas
  • Ilmaisia liberopisteitä
  • Hoitolaukku

Suosittelen lämmöllä kaikille käyttämään tämän upean tilaisuuden hyödykseen ja lunastamaan laukun. Jos olet jo synnyttänyt ja et tiennyt tästä upeasta laukusta niin ei hätää, ei ole myöhäistä vielä! Liberolaukun pystyy lunastamaan itselleen vielä mikäli rekisteröi lapsen tiedot tililleen, kun hän on alle viisi viikkoa vanha.

Pidät ehkä myös näistä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *