”mitä sinulle kuuluu?”

Mitä minulle kuuluu? Se on kysymys mitä en ole kuullut aikoihin. Aina kysytään mitä tytöille kuuluu tai jopa mitä Markolle kuuluu mutta harvoin kuulen kysymyksen ”mitä Sinulle kuuluu”. Ja ymmärrän sen, onhan lasten kuulumiset pääasia.

Pysähdyin pari viikkoa sitten ja mietin tätä, seisoin kuumassa suihkussa ja itkin. Tunsin itseni epäonnistuneeksi äidiksi koska olin korottanut ääntä uhmakkaalle taaperolle ja pinna kireenä. Suihkussa mietin että mitä minulle kuuluu… Mietin olenko liian väsynyt, olenko masentunut (kuitenkin on masennustaustaa historiassa), mietin jopa olenko huono äiti? Osasin kuitenkin vastat kaikkiin ei. Tuo tunneryöppy oli vain hetkellinen sekä varmaan hormonit osasyynä. Tietenkin tunnen väsymystä mikä olisi päinvastoin outoa ellen tuntisi, valvonhan yöt ja päivät refluksi vauvan kanssa. Ja on päiviä kun pinna kiristää mutta löydän meidän päivistä myös paljon hyvää. Ja en, en ole huono äiti ja tiedostan sen, ylpeänä. Teen kaikkeni että lapsillani olisi hyvä arki, lapsuus. Kaipaan kuitenkin välillä sitä että se konkretisoituisi ja kerrottaisiin minulle ääneen, että olen hyvä äiti.

Puhuttiin raskausaikana jo Markon kanssa, että tämä tulisi olla meidän viimeinen lapsi. Se tunne vahvistui kun Amelie syntyi, sain vahvan tunteen että nyt olen ehjä, nyt meidän perhe on tässä. Sitä tunnetta on todella vaikea kuvailla, mutta tuntui (niin kliseinen kun onkaan) että viimeinen pala loksahti paikoilleen.
Niinpä viime viikolla käytiin lääkärissä ja lähti lähete Naistenklinikalle, sterilisaatioon. Olen varma, lapseni on tehty. Sen lisäksi että tiedän sataprosenttisen varmuudella että en halua lapsia enää niin uskon ettei psyykeeni kestäisi sitä raskausaikaa puhumattakaan kropastani, yhdeksän kuukautta rajua oksentelua sekä nyt tuli suurehko syvälaskimotukos. Mitä seuraavaksi olisi sitten luvassa? En halua edes tietää.
Pari on jopa kyseenalaistanut päätöstäni sterilisaatiosta kun on niin pysyvä päätös. Olen kuitenkin vasta 27-vuotta, mitä jos haluankin lapsen vielä 10-vuoden päästä? Tai miksi minä menen sterilisaatioon, miksi ei Marko? Onhan vasektomia helpompi toimenpide miehelle. Kyse on kuitenkin minusta, Minä tiedän etten halua lisää lapsia ja haluan olla varma että en tule raskaaksi. Hormonaalinen ehkäisy on poissuljettu migreenin takia sekä paljon on puhuttu hormonaalisen ehkäisyn vaikutuksesta kropassa…

Nautin valtavasti tästä vauva-arjesta, pikkulapsi arjesta koska olenhan pienestä lähtien haaveillut lapsista pienellä ikäerolla ja nyt meillä se on. Mutta samalla odotan että tytöt kasvaa ja pääsen tekemään omia juttuja vielä vapaammin kun nyt. Saan onneksi tehdä niitä nytkin mutta tietenkin lasten ehdoilla ja vauva mukana kaikkialla, vielä ainakin.

Se että haluaa toteuttaa unelmiaan ei onnistu unelmoimalla vaan toteuttamalla. Toteuttamalla, työn teolla. Me saatiin Markon kanssa viime viikolla kuulla että meidän pitkäaikainen unelma on toteutumassa ja se ei ole toteutunut vain unelmoimalla vaan juuri kovalla työnteolla.
Olen myös tällähetkellä toteuttamassa yhtä omaa unelmaani. Olen siitä todella kiitollinen ja onnellinen että pääsen toteuttaa tätä unelmaa ihan mahtavien ihmisen kanssa, ketkä inspiroi tekemisillään. Ihanien ihmisten lisäksi olen saanut tästä energiaa, terveyttä ja rahaa- voisiko olla parempaa?

 

Pidät ehkä myös näistä

2 kommenttia

    1. Moi, saa kun on alle 30v ja 3 lasta. Mutta kaverisi olisi myös oikeutettu saamaan sterilisaation kun on yli 30v, vaikka on vain kaksi lasta. Näissä asioissa kannattaa pitää omista oikeuksistaan kiinni, eli uudestaan lääkärille vain ja vaatimaa lähete mikäli hän siitä on varma 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *