Fallkulla vai jokin muu?

Miten minusta tuntuu että meillä, tai minulla on joka viikonloppu sama ongelma: Mitä tehdä? Etenkin kun isikin kotona niin kiva olisi tehdä jotain perheenä. Se normaali leikkipuisto meininki kuuluu siihen meidän arkeen niin olisi kiva keksiä jotain muuta viikonloppuisin. Mies ei aina tätä ymmärrä ja ymmärrän minä senkin, onhan Marko sen 8-10h per päivä arkena töissä niin ihana se olisi olla vain kotona viikonlopun. Onko muilla samoja fiiliksiä vai olenko vain itsekäs omien mietteiden kanssa?

Itse kuitenkin kun on kotona lasten kanssa, oli sitten arki tai viikonloppu niin kaipaa jotain extraa viikonloppuisin. Kaipaan päästä jonnekin, pois kotoo, perheenä. Yleensä ollaankin keksitty jotain lauantaiksi ja sunnuntai ollaan vaan kotona mikäli ei olla lähdetty jonnekin pidemmälle.

Markolla oli menoa tänä viikonloppuna eli meillä oli yhteistä aikaa perheenä vain lauantai aamupäivä. Ja yks helppo, meidän tyttöjen lemppari ja vielä ilmainen tekeminen on ehdottomasti kotieläinpihat.
Käytiin alkukesästä Haltialassa niin eilen suunnattiin Fallkullaan.
Meidän perhe tykkää rehellisesti enemmän Fallkullasta kun Haltialasta, johtuen varmaan siitä kun Fallkullassa on enemmän eläimiä kun Haltialassa.
Fallkulla sijaitsee Helsingin Malmilla ja on helppo mennä niin omalla autolla kun julkisilla. Meillä on harvoin vaunut ollut mukana mutta pääsee niilläkin hyvin liikkumaan.

Meillä oli mainio tuuri, aurinko paistoi sen aikaa kun katseltiin ja ruokittiin eläimiä mutta kun istahdettiin autoon niin johan se sade saapui. Ihmisiä ei myöskään ollut niin paljon kun yleensä, johtunee varmaa lomakaudesta, kaikki ovat mökkeilemässä ja lomailemassa. Eli pääsi hyvin silittelemään ja ruokkimaan (ruoholla) eläimiä, myös tuollainen 78cm taapero. Vedettiin tällä kertaan ihan pikavisiitti vain koska aikataulu, jätettiin eväät kotiin eikä jääty kahvilaan jäätelölle.

Nyt kun Haltiala ja Fallkulla käyty, parikin kertaa niin minne sitten? Luin eilen että Vantaan Katrinebergin kartanolla olisi 4H ylläpitämä kotieläinpiha, onko tästä paikasta kokemuksia? Tai sitten olisi Helsingin puolella (Suutarila) leikkipuisto Linnunrata, siellä on kanoja, lampaita sekä kaneja. Ja mitä mahtavinta niin eläinten hoidon toteuttaa alueen lapsiperheet.

Pidät ehkä myös näistä

2 kommenttia

  1. Niin taitaa ollakin, Lomamäen lemmikkipuisto. Olin jo ihan unohtanut, pitääkin tutkia tätä tarkemmin. Kiitos vinkistä! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *