Kaksitoista viikkoa

Meidän pienin on tänään kaksitoista viikkoa. Meillä on takana Markon kanssa kaksitoista viikkoa kolmen lapsen vanhempina. Nämä kaksitoista viikkoa on ollut ihania mutta myös aika tiukkia.

Jos rehellisiä ollaan niin olen onnellinen että Maxinen ja Evelinen ikäero on 6-vuotta. Ei tää niin ruusuilla tanssimista ole pienellä ikäerolla, ei todellakaan ole. En tietenkään niin kuvitellutkaan mutta en myöskään kuvitellut että näin tiukkia päiviä on välillä.
No, meillä ei ole helpommat lapset muutenkaan, etenkään heitä ei ole siunattu hyvillä unenlahjoilla mikä korostuu vahvasti nyt. Jos Amelie nukkuu niin varmasti valvoo Eveline ja tietenkin toisinpäin… Evelinellä on myös todella voimakas uhma mikä tuo lisähaasteita. Onneksi hän on maailman kultaisin kuitenkin kaikesta huolimatta ja helppo liikkua julkisilla paikoilla koska korvat vielä toistaiseksi ainakin löytyy. Ja isosiskona on aivan ihana!

Amelie on tämän kahdentoista viikon aikana ehtinyt sairastaa myös RS-viruksen. Viime lauantai aamuna meidän piti lähteä Porvooseen isäni luokse mutta osoite muuttui Jorviin. Ameliella nousi äkillisesti korkea kuume mikä saatiin onneksi nopeasti laskettua mutta päivystyksessä ollessamme hän meni totaalisen  tukkoon limasta että jouduttiin monesti imee ne. Tämän takia hän ei jaksanut syödä ja oli edelleen niin tukossa että lääkäri päätti että meidän olisi hyvä mennä osastolle tarkkailuun. Oltiin osastolla vajaa vuorokausi minkä jälkeen päästiin kotiin. Sunnuntain päivystävä lääkäri ole meidän onneksi myös gastoenterologi ja osasi antaa apua Amelien refluksiin. Meillä olisi nimittäin ollut maanantaina refluksi lääkäri mikä tietenkin jouduttiin siirtämään..

Kotiin päästiin sunnuntaina sillä ehdolla että baby-vac löytyy kotoota ja löytyyhän se, ihan pelastus. Kun Eveline oli vauva suositteli erikoislääkäri baby-vacia ja nenäfriidaa myös käyttäneenä totesin että se saa lentää suoraan roskiin, koska onhan tuo baby-vac paljon tehokkaampi.
Tukossa Amelie on vielä mutta pärjätään kotona, etenkin kun syö hyvin. Seuraillaan ja maanantaina meillä onkin itseasiassa korvien tarkastusaika koska ne punoitti hieman sunnuntaina.

Muutoin Amelie on vauvana valloittava hymysuu. Hymyilee paljon ja on kova neiti juttelee. Juttelee iloisesti jos fiilis on hyvä ja tuimempaa juttelua tulee kun kaikki ei olekaan niin mieluisaa.
Ja hej, mitä parasta- Meillä on ensimmäinen vauva joka juo pullosta! Ihan mieletöntä. Olen pari kertaa ollut nyt poissa kotoo ilman vauvaa, ollut niin helppoa kun pystynyt vain pumppaa maidot jääkaappiin mistä Marko ottaa pullon ja lämmittää. Ja itse pystyn olemaan rauhallisin mielin kun tietää että Markokin pystyy syöttämään.

Continue Reading

Miten kävi unikoulun?

Kohta kaksi kuukautta takana Evelinellä omassa sängyssään. Pakko sanoa että siirto perhepedistä omaan sänkyyn meni todella kivuttomasti. Meidän ensimmäisen unikoulun kun voisi luokitella katastrofiksi.

Rutiineihin kuuluu kuitenkin vielä tissihuikat ennen unia, oli sitten kyseessä päiväunet tai yöunet. Eli Eveline ei kuitenkaan vielä nukahda yksikseen, mutta siihen ei kuitenkaan olla tähdätty. Pääasia että nukahtaa omaan sänkyyn.

Continue Reading

Perhepedistä omaan sänkyyn?

Onko muillakin huonosti nukkuvia lapsia? No, meillä ainakin on.
Jo odotusaikana ollaan mietitty tarkkaan mikä pinnasänky, mitkä lakanat, mikä reunapehmuste sekä minne sijoitetaan sänky. Ollaan mietitty sitä suloista pientä tuhisevaa omassa sängyssään.

Totuus on ollut ihan jotain muuta. Suloinen pieni tuhiseva ollut kummallakin kerralla mutta sänky, se ollut aina tyhjä. Maxine taisi nukkua jopa pari yötä pätkissä pinnasängyssään. Eveline ei  kuitenkaan nukkunut kun pari tuntia yhteensä koko pinnasängyssä ennen kun myytiin pois,  uudenveroisena. Kummatkin tytöt nukkuneet meidän vieressä,

Continue Reading